Kahden ihmisen kohdatessa, jos toisesta tulee niin sanottu 'altavastaaja', joka toivoisi enemmän kuin toinen voi tai haluaa antaa, ei suhde yleensä jatku. 

Altavastaaja painii tuskissaan ihastuksissaan, kun toinen on teillä tietämättömillä ja hiljaa. Hän veivaa mielessään, mikä mättää, mikä meni pieleen, miksi en kelpaa. 

Altavastaaja ottaa kohteeltaan jokaisen ehdotuksen vastaan, koska pelkää muuten menettävänsä. Jotain, jota ei ole vielä saanut, ja tuskin saakaan. 

Altavastaajasta voi tulla nykyajan stalkkaaja, joka yrittää netin ja somen kautta selvittää, mitä toinen elämässään puuhaa. 

Hänestä voi tulla myös roikkuja, joka saa helpotuksen saadessaan kohteeltaan edes epämääräisen tekstiviestin, tulkaten sen sisällön tai sisältämättömyyden jonkinmoiseksi jatkumoksi. Altavastaaja käyttää hirveän määrän energiaa pohtiessaan tilannetta, kelaten kohtaamiset aina uudelleen ja uudelleen. Lukien käydyn meili- tai somekeskustelun, etsien johtolankoja suhteen laadusta. Etsien vikoja itsestään ja kaavaillessaan ratkaisuja. Miettien, miten sen toisen saisi käännytettyä itseään kohti. Jokainen laitettu viesti on tarkkaan harkittu uusi yritys, viimeistä piirtoa vaille mietitty. Käytetään huumoria, kehuja ja joskus jopa pyydellään rivien välissä anteeksi omaa riittämättömyyttä. 

Kaikki tämä on niin turhaa. Nimittäin silloin kun palaset loksahtaa kohdilleen, ei tarvitse liikoja miettiä, niin minkään suhteen. Jos kaksi ihmistä haluaa toisensa kohdata, yhä uudelleen ja uudelleen, niin vain tapahtuu. Kaikki menee omalla painollaan. 

Ja jos niin kävisikin, että altavastaajasta tulisi lopulta kumppani, veikkaan, että kyseessä on aina jonkin sortin kompromissi. Valinta, johon päädyttiin toisen osapuolen toimesta vain siksi, 'kun en muutakaan saanut". Altavastaaminen sen kuin jatkuu.  

(kirjoitettu kesällä 2015)