Eräänä kesäkuisena iltana 2015 tuli oivallus. I don't care. Päästin irti raskaasta ajattelumallistani, jossa tiettyjen asioiden pitäisi mennä tietyn kaavan mukaan. Varsinkin miesten suhteen. Vedenjakana toimi, kun luulin erään tyypin olevan kiinnostunut vain minusta. No eihän se niin mennyt. Kuukausia hän jaksoi minua piirittää ja kun lopulta oli sänkyyn saanut, kertoi pokkana, että tapailee muitakin. Johan oli isku. Itkin elämän julmuutta pari tuntia ja seuraavana päivänä päätin. I don't care.

Samana viikonloppuna olin jo treffeillä toisen miehen kanssa. Ja hän puolestaan kertoi vasta pitkään juteltuamme, että hän on naimisissa, avoimessa suhteessa, joten voi tavata myös toisia naisia. What the fuck tässä maailmassa tapahtuu, oli ensimmäinen ajatus. Ja sitten päätin. I care even less.

Tajusin jotakin olennaista elämästä. Kaikkien kevään takaiskujen jälkeen nämä olivat vain jäävuorenhuippuja, jotka kertoivat minulle tärkeän pointin: Älä oleta mitään, älä luo mielikuvia, älä heti usko, älä luota, ennen kuin toisin todistetaan. Ole oma itsesi, pidä huolta itsestäsi, mutta pidä mielessä: I don't care.

Jos joku joskus välittää tarpeeksi vain sinusta, sen kyllä huomaa, aikanaan. Siihen asti, elä omaa elämääsi, äläkä välitä miesten aivoituksista tuon taivaallista. Pidä hauskaa. Nauti vapaudestasi. Älä etsi. Hän löytää, jos sen aika joskus on.

Näin kun olen elänyt nyt reilun kuukauden, tunnen itseni vapaammaksi kuin koskaan. I don't care. I just live.