KAHDESKYMMENESKOLMAS
(kirjoitettu 02/2016)
Määrä ei korvaa laatua.
Ero lasteni isästä tapahtui maaliskuussa 2014. Olimme yhdessä vuosikausia. Siitä olikin sitten erokärvistelyn laannuttua hieman hämmentävää palata niin sanotuille sinkkumarkkinoille.
Näin vuoden 2016 helmikuussa asiaa jälkijunassa tarkastellessa, mieleen piirtyy kuva ohjekirjasta suhteesta erotetuille lapsia hankkineille naisille: parisuhteen roviolta sinkkuäidiksi. Sellainen olisi ollut tarpeen, mutta nyt mentiin fiiliksen mukaan, ja voi hyvänen aika.
Vuoden 2016 helmikuussa olen tavannut 22 eri miestä ja lisäksi kirjoitellut usean muun kanssa. Erosta on kohta kaksi vuotta, mikä on yhtä kuin 24 kuukautta, mikä tarkoittaa matemaattisesti melkein yhtä tavattua miestä per kuukausi. Todellisuus on kuitenkin, että erosta meni kolme kuukautta ennen kuin tapasin yhtäkään ja sen jälkeenkin on ollut välissä viikkokaupalla aikoja etten ole ketään tavannut. Ja yhden ja saman kanssa vietin 2,5 kuukautta ja toisen viis. Toisinaan taas on ollut kaksikin tapaamista samaan viikkoon, viikonloppuun tai joskus, hups, jopa samaan päivään. Tehokkuusajattelua kaiketi. Ei tehonnut.
Tapaamisetkin ovat olleet limittäin, lomittain, vuorotellen, sikin sokin tai pitkään yhden seurassa tai pitkän tauon jälkeen uudelleen, joten matematiikka on tässä huonoin yhtälö selvittämään niin yhtikäs mitään. Pääprobleema lienee, miksi näistä 22:sta ei ole yksikään säilynyt.
Miksi? Kukapa sen tietäisi. Joidenkin kanssa olen vain kahvia juonut, toisten kanssa aikaa viettänyt milloin minkäkin tekemisen parissa, joidenkin kanssa myös nainut tai vaan nainut. Joskus on tullut haettua seuraa pelkän läheisyyden ja seksin kaipuussa, joskus palo ois ollut enempään, mutta roviolle siitä on vain päädytty ja tuhkasta möyritty uusiin yrityksiin.
Tällainen otanta kuitenkin auttamatta antaa jo melkoista näkemystä, että miehiä on monenlaisia ja myös samankaltaisia.
Määrä ei todellakaan korvaa laatua. Jos olisi mahdollisuus valita, olisin valinnut eron jälkeen vain yhden ja ainoan viettäen aikaa vain hänen kanssaan. Totuus vaan on, että sitä yhtä ja ainoaa ei ollut heti valikoimassa.
Liekö syy omassa ajatusmaailmassa, sinkkuajan hulluudessa, vapaudessa, päättämättömyydessä, päättömyydessä, kykenemättömyydessä ottaa tunteita vastaan silloin kun niitä tarjotaan ja osoittaa itse tunteita vääriin kohteisiin. Pieleen on mennyt, anyway, joka ainut, 22.
Tapaamissani miehissä on ollut paljon yhteisiä tekijöitä. Suurin osa on ollut jollakin tavalla rikkinäisiä. Naisten ja elämän rikkomia. Mutta niinhän myös eronneet naiset voivat olla. Itsekin suurimman osan ajasta rikkonaisena pyyhältäessä, virhearvioilta ei ole voinut välttyä. Toisella tai kolmannella kierroksella olevat ovat usein lähes pyyhkeen kehään heittäneitä, jotkut kyynisiä, jotkut epätoivoisia, pahimmat jo aivan tunteettomia.
Toinen toistuva kaava on ollut, että miehet, joilla on ollut tunteita minua kohtaan, ovat kertoneet jossain vaiheessa tuntevansa olonsa epävarmaksi kanssani. Ja se on johtunut vain siitä, että en ole tuntenut samoin. Olen ollut jopa ahdistunut. Ahdistunut joskus myös siitä tunteesta, että joku välittää niin paljon. Ja se on lasten isän peruja, jolle olin loppupeleissä arvoasteikolla tiskirätti. Liian usein omassa pienessä tilassaan piipittävä henkisiin kahleisiin laitettu arvoton yksilö. Onneksi siitä on päästy.
Sama on käynyt toisinpäin. Miehet, joita kohtaan minulla on ollut tunteita, ovat nousseet varpailleen ja haihtuneet. Tuoneet itselleni sen epävarmuuden ja antaneet jopa sen toivottomuuden tunteen. Saman tunteen lievempänä, joita lasteni isän luokittelemassa arvottomuudessani koin ja varsinkin erossa. Miksi en kelpaa? Mikä vika minussa on? En tiedä vastausta. Paitsi yhden: ihastun vääriin miehiin.
Tämä kaksi vuotta on ollut avartavaa aikaa. Olen hullutellut, hullaantunut, nauranut, itkenyt, nauttinut, kärsinyt, saanut lämpöä, ja kylmyyttä. Ollut jättäjänä ja jätettynä. Kokenut äärimmäisiä hyvän olon tunteita ja raadollisia riutumisen rotkoja.
Nyt olen lopen kyllästynyt huippuhetkistä pudotuksen fiiliksiin. Siksi päätinkin tehdä kokemuksistani koosteen, jonka kautta toivon selvittäväni, mikä ihme näissä miesjutuissa menee aina pieleen.
Koostin kokemuksista insinöörimäistä yhteenvetoa*, jopa kaavamaista tulkintaa suoraan kentältä. Aineisto ei sisällä kuvitelmia eikä haihatelmia, vaan ainoastaan suoria faktoja, joiden pohjalta on tarkoitus löytää se vastaus, millä jatkossa tunnistaa tietynlaiset tyyppilajikkeet ja niistä seuraavat katastrofin ainekset heti kättelyssä ja miten jatkossa olla itse tarkempi, kenen matkaan lähtee välttyen rikkomasta muiden sydämiä tai itseään.
Jospa tämän yhteenvedon* kautta syntyisi ahaa-ilmiö, joka tasoittaisi kivistä polkua.
(*yhteenveto ei toistaiseksi saatavilla)
Olen tosin tehnyt jo suuren oivalluksen: Älä stressaa miehistä pätkän vertaa. Älä mieti tuon taivaallista. Tee mitä haluat, nauti vapaudestasi, äläkä ainakaan huhuile kenenkään perään. Jos joku on samalla levelillä, hän osoittaa sen, ottaa yhteyttä, tulee luoksesi uudelleen eikä katoa minnekään. Ilman, että se olisi ahdistavaa. Keskity omaan elämääsi, lapsiisi ja työhön, kaikki muu tulee huomaamatta, kun sen aika on.
Aina tämä ei toimi. Toimimattomuus ilmenee, kun kaipaa läheisyyttä, on puutteessa, auto reistaa, kaikki menee päin seiniä tai muuten vaan vituttaa kaiken yksin hoitaminen.
Lisätty 12/2016:
Huhtikuussa saatuani 2 kuukauden tapailun jälkeen rukkaset Levin naijaisten viedessä miehen, totesin, että olen kenties maailman huonoin tässä miessuhteiden lajissa. Vollotettuani silmät päästäni päätin, että never again deittipalstoja ja vaan juoksuharrastusta ynnä muuta elämää, vaihdoin kantaani kuitenkin hyvin nopeasti. Shit happens. Olin jo alusta lähtien päättänyt löytää ihan oikean parisuhteen ja toivoin, uskoin, halusin sen olevan mahdollista. Ja kun laitoin taas pyörät pyörimään tapahtui jotakin odottamatonta.
Löysin.
Tapasimme ensimmäisen kerran toukokuussa. Se oli samantien kahden samanhenkisen sielun kohtaaminen. Kahden, jotka haluavat toisilleen vain pelkkää hyvää. Siitä on kehittynyt rakkaus. Uskomatonta vieläkin todeksi tajuta.
Kaiken tämän rimpuilun jälkeen totesin jälleen kerran: älä ikinä luovu toivosta. Onni voi olla nurkan takana. Jos painaa päänsä maahan, sitä ei näe. Mutta, jos kaikesta huolimatta nostaa sen pään, voi nähdä. Tässä tapauksessa hän oli se 23. Joku olisi jo lyönyt hanskat tiskiin.
Itseäni ennen "löytämistä" siteeraten: "Jos joku on samalla levelillä, hän osoittaa sen, ottaa yhteyttä, tulee luoksesi uudelleen eikä katoa minnekään."
Ja se tuntuu juuri siltä miltä pitää. Luonnolliselta.
Älä luovuta.
]]>
Vuosien huono kohtelu voisi johtaa tuhoon, mutta, jos ihminen on tietyllä vahvuudella syntymästään siunattu, hän tulee yhä vahvemmaksi koettuaan jotain niin brutaalia, mitä kenenkään ihmisen ei tässä elämässä tulisi joutua kokemaan niin kutsutussa parisuhteessa. Varsinkaan pienten lastensa isältä.
Vahva, ja kiitollinen siitä.
]]>Pähkäilty 05/2016
]]>Hiipijä ajattelee yhteistä jatkumoa mielessään. Toinen osapuoli elää omissa maailmoissaan eikä juuri niin vakavasti ajattele tulevaa. Jos ajattelee ensinkään mitään. Hiipijästä voi tulla hänelle rasite, koska hän ei ole samalla viivalla ja alkaa jopa rasittua siitä, että toinen voi olla aina tarvittaessa tavattavissa ja aidosti mukana, ymmärtämässä ja tukemassa, mitä eriskummallisissa asioissa, vaikka ei vielä tunnekaan. Hiipijä saa helposti epätoivoisen leiman. Hän kun on valmis ottamaan sen minkä saa eikä vaadi yhtään enempää.
]]>1. pelimies
2. epätoivoinen palvoja
3. yhden illan tuttu
4. varattu / avoin suhde
5. toinen erokärsijä
6. seksisuhde
7. ruma mutta kiva
8. liian vanha
9. liian nuori
Ja siihen väliin vielä muutama huithapeli, renttu, tunnevammainen ja luonnevikainen, kunnes jossain vaiheessa tulee se ymmärrys, mitä minä haluan, toivon ja minkälaisessa suhteessa on paras viettää aikaa:
10. normaali parisuhde
Joskus kaikki nämä vaiheet ja tapaukset on käytävä läpi, ja se voi ottaa aikansa, jotta ihminen tietää ja löytää sen, mikä on itselle ja toiselle parasta. Sanoisin, että jos noista pitää valita, kohta 10. on ainoa tavoittelemisen arvoinen.
Olkaamme kuitenkin armollisia itsellemme.
]]>Kun aikansa on elänyt eron jälkeistä elämää ja kasannut itsensä rikotusta ja keskeneräisestä ihmisestä taas kokonaiseksi, alkaa taas löytymään oikeat tunteet, oikea halu, moraali ja toiveet. Valmius pitää huolta itsestään ja ottaa myös toisen tunteet huomioon. Silloin pitääkin olla todella tarkkana, ettei törmää juuri eron jälkeen vielä keskeneräisenä olevaan, koska siinä joutuu lopulta vain kärsijän rooliin. Saa sitä, minkä tietää niin tutuksi, eron jälkeistä haparointia, empatiakyvyn puutetta, itsekkyyttä ja tulla pahimmillaan karusti petetyksi, lievimmilläkiin todella pettyneeksi.
]]>